Tämä ihana esteettömin merinäköaloin varustettu pienen perheen koti stailattiin myyntikuntoon merellisessä Espoon Soukassa. Yhteistyössä jälleen kiinteistövälittäjä
Heidi Luumin kanssa.
Kuvia ennen:
Ja stailauksen jälkeen:
Kuvat Mikael Karlbom
Eilisessä Hesarissa oli juttu asuntokaupan nykytilanteesta, jossa myös ohimennen arvosteltiin asuntojen myyntistailauksia seuraavin sanoin:
"STAILAUS" EPÄILYTTÄÄ
Ostajat ovat aiempaa valveutuneempia ja tunnistavat silmänlumeen. "Kuka haluaa maksaa asunnostaan 30
000 euroa ylimääräistä siitä, että myyjä on asennuttanut 2
000 eurolla kontrastitapetin ja koristeverhot ja vuokrannut sohvan? Ostajat tunnistavat aidon ja fiksatun", WestHousen toimitusjohtaja
Kristofer Öfverström sanoo. HS 28.1.2014 Anna Karismo
Useinhan myyntistailauksessa ei kuitenkaan ole kysymys siitä, että haluttaisiin asunnosta ylimääräiset 30 000 € muutaman tuhannen panostuksella, vaan ennemminkin tavoitteena on saada myytävän kohteen positiiviset puolet esille ja epäkohdat häivytettyä. Tulevan ostajan on näin helpompi hahmottaa tilan todelliset mahdollisuuden omiin tarpeisiinsa sopiviksi ja näin asunto saattaa löytää uuden omistajan nopeammin kuin ilman stailausta.
Ja onnea vielä Heidille ja Lindalle vuoden 2013 Huom! ketjun paras myyntitiimi palkinnosta!
Pakkasterveisin,
Tiia ja Aino